6. TEHO Sport Finnish Tour, naiset

Suomen Tennisliitto on yhdessä seurojen kanssa järjestänyt jo vuodesta 2003 alkaen Finnish Tennis Touria, avointen luokkien kilpailusarjaa.

Mukaan kuuluvat myös yleisten luokkien sisä- ja ulkokenttien SM-kilpailut.

Finnish Tour -viikonloput on rauhoitettu STL:n kilpailukalenterissa muilta kilpailuilta avointen luokkien osalta. Vuosille 2017-2018 Finnish Tourin palkintorahoja korotettiin merkittävästi. Esimerkiksi Yleisten SM-kilpailuiden kaksinpelissä jaetaan kilpailuviikon aikana yhteensä 10000 euroa palkintorahoja.

Vuodesta 2019 alkaen kilpailusarjan pääsponsoriksi tuli TEHO Sport, minkä myötä kilpailusarjan nimi muuttui.